keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Beauty Garden-tehokasta luomukosmetiikkaa suurella sydämellä


On taas ihana palata Beauty Gardenin ihonhoitosarjan pariin. Tämä vaan on niin mahtava ja uniikki sarja, että tästä kertoo erittäin mielellään. Sarja on täynnä helmiä, jotka kosteuttavat ja hoitavat ihoa tavalla, joka on myöskin uniikki. Tuotteet menevät ihon alle. Kielikuva sopii niin kosteutustehoon kuin siihen, että sarja koukuttaa käyttäjänsä aivan täysin. 

Beauty Garden viljelee itse pääraaka-aineensa ranskalaisella luomutilallaan. Kun sato on valmis, se kerätään ja näistä parhaimmillaan olevista vihanneksista sekä kukista tehdään käsityönä kosmetiikkaa. Koko toiminta tapahtuu luonnon ehdoilla. Mikäli jokin pääraaka-aine on loppu, sitä ei osteta alihankkijoilta. Tällöin tuote tulee olemaan loppu markkinoilta ennen seuraavan sadon valmistumista. Ideologia on siis hyvin tinkimätön ja ekologisuus korostuu kaikessa tuotannossa sekä pakkausteknologiassa. 

Pääasiassa säilöntäaineina käytetään ihoa kirkastavaa retiisiuutetta ja E-vitaminia. Ihon puhdistus puolestaan on sulfaatiton, joten ihoa hoidetaan hellästi. Tuotteiden kosteutusteho myös tutkitaan testihenkilöiden ihon kosteusmittauksilla niiden vaikuttavuuden takaamiseksi. Ainesosalistat ovat yksinkertaisia, lyhyitä, samalla tuotteiden ollessa todella tehokkaita. Tämä on luonnonkosmetiikan suuri ydin.

Beauty Garden on todellista luomukosmetiikkaa. Sillä on NaTrue-sertifikaatti, joka jakautuu kolmeen eri tasoon. Tuoteperhe on korkeimmalla mahdollisella tasolla eli kolmannella, jolloin vähintään 95% raaka-aineista on luomua. Huimaa, vai mitä?


Kirjoitin aiemmin enemmän tuotemerkistä ja sen mielettömästä ideologiasta. Nämä tekstit löydät helposti tästä (kasvotuotteet) sekä tästä (muut ihonhoitotuotteet).

Pähkinä-kamomillakuorinta (vegaaninen)



Tässäpä on ihanan kermainen kasvonaamio ja kuorinta samassa purkissa <3 Ei voi kuin ihastua. Kuoriva vaikutus on hyvin hellävarainen ja kuorintaa voi käyttää 1-2 kertaa viikossa. Tuoksu on ihana kermainen puhtaan tuoksu, joka hieman vivahtaa kukkaiseen.

Naamio kannattaa levittää iholle, antaa hieman vaikuttaa ja hieroa hellästi kasvoja naamion imeyttämiseksi, sekä kuorivan vaikutuksen saamiseksi. Naamio kosteuttaa tuntuvasti, kamomilla hoitaa samalla tasapainottaen ihoa ja hellävaraiset rakeet kirkastavat ihon. Lopuksi naamion voi emulgoida veden kanssa ennen poistamista. Peilistä katsoo naamion ja kuorinnan jälkeen tyytyväinen, kirkasihoinen käyttäjä.

Saksanpähkinästä peräisin olevat rakeet ovat hellävaraisia ja ne eivät ärsytä herkkää ihoa tai avaa akneihoa. Tuote soveltuu kaikille ihotyypeille ja tehostaa mm. kurkku- tai kurpitsanaamion vaikutusta. Toki se tehostaa kaikkien ihoa kosteuttavien tuotteiden vaikutusta poistaessaan kuolleen ihosolukon.


Inci: Aqua (Water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*, Glyceryl stearate, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Juglans regia (Walnut) shell powder*, Anthemis nobilis flower powder*, Leuconostoc/radish root ferment filtrate, Xanthan gum, Parfum (Fragrance), Gluconolactone, Tocopherol, Linalool

Vesi, auringonkukkaöljy, karitevoi, liukastava aine, joka vähentää kosteuden menetystä iholta, setyylialkoholi oliivista (rasva-alkoholi voiteen pakusuntamiseen), oliivista ja sorbitolista saatava emulgoija, joka vähentää kosteuden menetystä iholta, saksanpähkinäjauhe, kamomillankukkajauhe, retisiuute, ksantaanikumi, hajuste eteerisistä öljyistä, kosteutta suorastaan ihoon puskeva ainesosa, E-vitamiini, eteerisen öljyn lain mukaan merkittävä allergeeni

Teeyövoide 

 


Teevoide perustuu yrttiteehen eli kamomillaan, lehmukseen ja sitruunamelissaan. Teevoide vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja on siis detox-vaikutteinen eli kuona-aineita poistava sekä kirkastava. Yön aikana iho uusiutuu ja silloin teevoide on erityisen hyödyllinen. Tuoksu on Beauty Gardenin puhtaan tuoksusävyä, mutta mukana on hieman jotain erilaista. Ilmeisesti sitruunamelissaa?

Koostumus on kevyt ja se imeytyy nopeasti ihoon. Aluksi mietin että tuntuu liiankin kevyeltä, mutta taas Beauty Garden todisti minun olleen väärässä. Muutaman käyttökerran jälkeen voide osoitti mielettömän kosteutustehonsa enkä enää kaivannut muuta. Voide sopii kaiken tyyppisille ihotyypeille, mutta se on erityisen hyvä ikääntyvälle iholle. Hyvin kuivaihoinen voi käyttää lisänä kasvoille-ja vartalolle tarkoitettua kehäkukkaöljyä, joka korjaa ja parantaa ihoa huimasti.

Koostumuksensa puolesta teeyövoide sopii hyvin myös päivävoiteeksi ja meikin alle. Taas kerran aivan ihana voide.


Aqua (Water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*(Auringonkukkaöljy), Glycerin, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*(Karitevoi), Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Leuconostoc/radish root ferment filtrate (Retiisi), Cera alba (Beeswax)(Mehiläisvaha), Anthemis nobilis flower powder* (Kamomilla), Gluconolactone, Parfum (fragrance),Tilia cordata flower* (Lehmus), Melissa officalis leaf powder* (Sitruunamelissa), Xanthan gum, Tocopherol, Linalool

Vesi, auringonkukkaöljy, glyseriini, karitevoi, setyylialkoholi oliivista (rasva-alkoholi voiteen paksuntamiseen), oliivista ja sorbitolista saatava emulgoija, joka vähentää kosteuden menetystä iholta, retiisiuute, mahiläisvaha, kamomillajauhe, kosteutta suorastaan ihoon puskeva ainesosa, hajuste eteerisistä öljyistä, lehmuksenkukka, sitruunamelissan lehtijauhe, ksantaanikumi, E-vitamiini, eteeristen öljyjen lain mukaan merkittävä allergeeni 

Kehäkukkavoide (vegaaninen)


Jos etsit täyteläistä ja erityisen kosteuttavaa voidetta talveksi, se on tässä! Tuoksu on aiva ihana puhtaan makeasävytteinen tuoksu ja koostumus kuin kermavaahtoa. Todella-tämä voide on koostumukseltaan kuohkeaa. Kehäkukka on tunnettu voimakkaan parantavista ominaisuuksistaan ja se korjaa sekä hoitaa ihovaurioita, joten voide on erinomainen vaihtoehto mm. arvista kärsivälle.

Tällä voiteella on jännä tarina. Se kehitettiin ensin vartalovoiteeksi, mutta ihon kosteusmittausryhmään osallistuvat käyttivät tätä ensisijaisesti kasvoilla. Enkä ihmettele. Tällaista kermavaahtoa haluaa ehdottomasti kasvoille. Tällaisen ihon kuivuuteen taipuvan luonnonkosmetiikan nörtin suuri unelma olisi saada tätä puolen litran pullo hölvättäväksi jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Kokeilin tätä myös käsille yövoiteeksi ja totta kai toimi loistavasti. Mahtivalinta myös nuhanenän alle. Ei pääse nenänalus rohtumaan kosteutustehon ja kehäkukan parantavien ominaisuuksien ansiosta.

Voisin kuvitella että tämä olisi erityisen hyvä atooppiselle iholle kehäkukan, ravitsevan auringonkukkaöljyn ja suojaavan karitevoin ansiosta.


Inci: Aqua (water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Leuconostoc/radish root ferment filtrate, Calendula officinalis flower*, Parfum (Fragrance), Gluconolactone, Xanthan gum, Tocopherol, Linalool, Limonene, Eugenol, Citronellol.

Vesi, auringonkukkaöljy, glyseriini, karitevoi, setyylialkoholi oliivista (rasva-alkoholi voiteen paksuntamiseen), oliivista ja sorbitolista saatava emulgoija, joka vähentää kosteuden menetystä iholta, retiisiuute, kamomillankukka, hajuste eteerisistä öljyistä,  kosteutta suorastaan ihoon puskeva ainesosa, ksantaanikumi, E-vitamiini, eteeristen öljyjen lain mukaan merkittävä allergeenit

Orvokkifluidi (vegaaninen)


Beauty Gardenin sekaihon uutuustuote, joka rantautui Suomeen syyskuussa. Orvokkisato kerättiin heinäkuun puolivälissä.

Orvokki on erityisen hyvä sekaiholle ja sen monipuolisten vaikutusten vuoksi myös muut ongelmaihot voivat hyötyä tästä voiteesta. Orvokkia käytetään kosmetiikassa ekseemaan, akneen ja psoriasikseen. Se pehmentää, kosteuttaa, muodostaa suojakalvon iholle ja parantaa soluaktiivisuutta. Orvokin vaikutus perustuu salisyylihappoon, tanniniin ja flavonoideihin. 

Voide jättää mattaisen pinnan, joka on miellyttävä rasvoittuvaa ihoa ajatellen. Sopii loistavasti myös meikin alle. Päällä olen käyttänyt meikkivoidetta tai mineraalipohjaa. Voide on tuoksuton.

Koostumus on suhteellisen ohut mutta kosteutustehoa kyllä löytyy!


Inci: Aqua (Water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Theobroma cacao (Cocoa) seed butter* Glycerin, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Prunus domestica seed extract, Glyceryl stearate, Viola tricolor extract*, Microcrystalline cellulose,  Gluconolactone, Xanthan gum, Sodium benzoate, Sodium dehydroacetate, Potassium sorbate, Tocopherol.

Vesi, auringonkukkaöljy, kaakaovoi, setyylialkoholi oliivista (rasva-alkoholi voiteen pakusuntamiseen), oliivista ja sorbitolista saatava emulgoija, joka vähentää kosteuden menetystä iholta, luumunsiemenöljy, aine joka stabiloi, ehkäisee kosteuden menetystä iholta ja vähentää rasvaisuuden tuntua, orvokkiuute, mikrokiteinen selluloosa (monia käyttötarkoituksia, esim. stabiloi), kosteutta ihoon suorastaan puskeva ainesosa, ksantaanikumi, säilöntäaine, säilöntäaine, säilöntäaine, E-vitamiini


Minulla on enää kamomillasaippua ja kurpitsanaamio kokeilematta Beauty Gardenin tämän hetkisistä tuotteista. Uutuuksia varmasti kehitellään, kosmetikkaperhe kun syntyi vasta 2015. Saan vihdoinkin kurpitsanaamion I love me-messuilta testattavaksi. Se on äärimmäisen mielenkiintoinen tuote, joka oli loppu viime talvesta alkaen. Beauty Garden on ensimmäinen yritys, joka on käyttänyt kurpitsaa raaka-aineena kosmetiikassa. Se huomattiin, kun yrityksen piti rekisteröidä inci-nimi kurpitsalle. Kyseinen naamio palkittiin Pariisiin suurimmilla luonnonkosmetiikan messuilla eli Natexpossa 2015 innovatiivisimpana tuotteena. Ei siis ihme että tuotteella on riittänyt suosiota ja odotan testausta innolla, koska suosio perustuu aivan varmasti myös tehoon. Viimeisin kurpitsasato vasta korjattiin ja I love me-messuilla myytävät kurpitsanaamiot on valmistettu vain 2 1/2 viikkoa aiemmin. Vau-sanon minä!

Ja nyt voi sanoa kuten Ostos-TV:ssä-ja ei siinä vielä kaikki! Messuilla on mahtavia tarjouksia naamioista ja voiteista. Luonnollisesti-osiosta 7h119 löydät 4Dream Ky:n ja luvassa on huimia tarjouksia. Kurkku-ja kurpitsanaamiot ovat 20€/kpl, kuorinta sekä kehäkukkaöljy 20€/kpl, porkkana- ja teevoide 35€/kpl, päivänkakkaraseerumi 35€, orvokkifluidi ja käsivoide vain 15€/kpl! Muutenkin henkilökunta on aivan ihanaa, joten kannattaa hyödyntää heidän tietämystään tuotevalinnoissa. Maahantuojan muidet huimat messutarjoukset kerron huomisen messuvinkkipostauksessa. Boholta ja We Love the Planetistä on tulossa tuntuvia alennuksia.

Beauty Garden on äärimmäisen mielenkiintoinen sarja ja tähän kannattaa tutustua ihan ehdottomasti. Nyt messuilla kannattaa hyödyntää tarjoukset ja päästä kiinni tuoteperheeseen. Tämä on sarja, joka on vain koettava. Tarjouksista aion hyödyntää kehäkukkakäsivoiteen, koska se on vailla vertaansa. Porkkanavoidetta jo tulikin tankattua varastoon. Muuten sarjan jälleenmyynti on pitkälti hoitoloissa, Kampin Ruohonjuuressa ja muutamissa verkkokaupoissa. Löydät ne kaikki tästä

Olisin kiitollinen jos viettäisit muutaman minuutin ajastasi ja jättäisit kommenttikenttään viestin, mistä haluaisit löytää Beauty Gardenin tuotteita? Mikä tai minkälainen myyntipaikka toisi sarjan lähellesi?


Tuotteita tuo maahan 4Dream Ky, jolta tuotteet saatu. Mielipiteet 100% omia. 

Oma BG-perheeni. Vasemmalla yrttiteet, jotka syntyvät kosmetiikan valmistuksen ohessa, jotta mitään ei haaskata, vaan kaikki tulevat hyötykäyttöön.


Muista tilata päivitykset blogin oikeasta sivupalkista sähköpostitse, Bloglovinin kautta tai ilmoittautumalla Bloggerin lukijaksi. Facebook-sivun ja sitä kautta seuraamismahdollisuuden löydät tästä. Olen suunnitellut loppuvuodeksi ihan huimaa juttua ja sitä luonnonkosmetiikan ystävät eivät halua missata ;)







Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3